Teos Maailmamaa (2010) on sävelletty sekakuorolle ja nauhalle, ja sen kesto on noin 40 minuuttia. Sävellyksessä on seitsemän osaa, joista osat 1-2, osat 3-5 ja osat 6-7 esitetään yhteen attacca, ilman taukoa. Maailmamaan on tilannut Helsingin kamarikuoro, jolle teos on myös omistettu.

Maailmamaan ensimmäisessä ja viimeisissä osissa (1, 6 ja 7) on sitatoitu katkelmia isänmaahenkisistä teoksista: Fredrik Pacius: Maamme (teksti: ruotsiksi J.L. Runeberg, suomennos Paavo Cajander), Yrjö Kilpinen: Lippulaulu (teksti: V.A. Koskenniemi), Christian Fredric Kress: Porilaisten marssi (teksti: ruotsiksi J.L. Runeberg, suomennos Paavo Cajander) ja Jean Sibelius: Finlandia-hymni (teksti: V.A. Koskenniemi). Teoksen osissa 2-6 on käytetty allekirjoittaneen tekstiä Aistit (2010). Osan 5 lopussa muistellaan lyhyesti Radion kamarikuoron lakkauttamista vuonna 2005. Osassa 6 on kollaasimainen joukko sanoja, jotka eivät ole peräisin mistään yhtenäisestä kirjallisesta kokonaisuudesta. Teoksen viimeisessä eli 7. osassa mm. toistetaan useasti sana ‘Maailmamaa’.

Teoksen nauhojen raakamateriaalina on käytetty pääasiassa äänityksiä tekstistä Aistit sekä sen (tai sen osien) käännöksistä eri kielille. Tekstin kääntäjiin tutustuin asuessani New Yorkissa International Housessa, jossa oli mahdollista kuulla jatkuvasti useita eri kieliä, koska asukkaita oli noin sadasta eri maasta. Erityiskiitos kääntäjille ja lausujille: Cynthia-Marie O’Brien, Mirva Lempiäinen ja Oliver Markson (englanti), Geneviève Sirois (ranska), Mischa Warner (saksa), Elena Bouza (espanja), Eva Provedel (italia), Darko Bo!njak (kroatia, serbia), Inbal Djalovski (heprea), Ali (turkki), Zahra Sabri (urdu, hindi), Baraka (hausa), Andiele Khumalo (xhosa), Masaki Takahashi (japani) ja Lu Wang (kiina).

Säveltäessäni teosta minua inspiroi kansallismielisyyden ja ‘kansainvälisyysmielisyyden’ välinen jännite. Maailmamaa– teoksen voi ajatella käsittelevän nykyajan ihmisen mahdollista sisäistä kipuilua kansallismielisyyden ja ‘kansainvälisyysmielisyyden’ välillä. Viime aikojen yleisenä kehityssuuntana on ollut valtioiden rajat ylittävän yhteistyön monialainen kasvu. Sanotaan, että ”maailma pienenee”. Toisaalta eri yhteiskuntien välisen kommunikaation ja toimintojen lisääntyminen on osaltaan saattanut johtaa myös protektionismin nousuun. Meidän ajallemme onkin ollut jossain määrin tyypillistä ns. globalismin ja lokalismin vastakkainasettelu. Tämäntyyppinen ristiriita voi ilmetä myös yksittäisen ihmisen arkipäiväisissäkin pohdinnoissa, kuten esimerkiksi ostoksilla käydessä saatamme mietiskellä, kannattaisiko kotimaista vai ostaisiko ulkomaista.

Maailmamaa-utopiassa maapallolla olisi vain yksi valtio, Maailmamaa. Olemmeko ihmiskuntana matkaamassa pitkällä aikavälillä kohti jonkinlaista liittovaltioiden liittovaltiota, Maailmamaata? Millainen Maailmamaa voisi toteutuessaan olla? Mitä se voisi tarkoittaa nykyisen kaltaisten toistaiseksi yllättävänkin eriytyneiden kansallisuuksien, geenistöjen, kulttuurien, kielien ja traditioiden näkökulmista? Voisiko Maailmamaa yhdistää meitä ihmiskuntana? Voisiko ihminen sitä kautta eräällä tavalla ‘vapautua’ mahdollisista nationalismin ‘kahleista’? Melko yleisesti kuitenkin ajatellaan, että ihmisellä on jonkinlainen perustavaa laatua oleva tarve kuulua johonkin ryhmään. Voisiko tämä ihmisen tarve lopulta suuntautua edes osittain ikään kuin ‘kansallismielisyytenä’ Maailmamaata kohtaan? Millaisessa maailmassa eläisimme, jos ihmiskunta koostuisikin Maailmamaan kansalaisista?

On tärkeää erottaa utopia Maailmamaa ja teos Maailmamaa toisistaan. Utopia inspiroi säveltämään teoksen, mutta teos ei varsinaisesti kuvaa utopiaa. Teos Maailmamaa ei ole poliittinen kannanotto, mutta toivoakseni pohdiskelevaa taidetta.

Sampo Haapamäki, 2010