Sampo Haapamäki (s. 1979) on säveltänyt kamarimusiikkia, elektroakustista musiikkia, vokaalimusiikkia, ensembleteoksia, konserttoja ja orkesterimusiikkia. Häneltä ovat tilanneet teoksia Musiikin aika -festivaali, Institut de Recherche et de Coordination Acoustique/Musique (IRCAM), Avanti!, Yleisradio Oy/Radion sinfoniaorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Helsingin kamarikuoro, Gaudeamus Muziekweek, Heikki Nikula, Nouvel Ensemble Moderne, Klangspuren-festivaali, Hanna Kinnunen, Susanne Kujala ja Kaustisen kamarimusiikkiviikko. Haapamäelle on myönnetty Gaudeamus-palkinto Amsterdamissa 2004, ISCM - Young Composer Award Zagrebissa 2005 ja Teosto-palkinto Helsingissä 2006. Haapamäellä oli sävellyskonsertit Musica nova festivaalilla Helsingissä vuonna 2006 ja Scandinavia Housessa New Yorkin kaupungissa järjestäjänä Finlandia Foundation New York Metropolitan Chapter vuonna 2015. Hän oli Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjä 2011-12.


Haapamäki eli lapsuutensa Toholammilla ja valmistui Kaustisen musiikkilukiosta vuonna 1998. Hän opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Tapio Nevanlinnan (1998-2002) ja Veli-Matti Puumalan (2002-05) johdolla ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2005. Talvilukukauden 2006-07 hän opiskeli Hochschule für Musik und Theater Leipzigissa opettajanaan Claus-Steffen Mahnkopf. Haapamäki opiskeli sävellystä Tristan Murailin johdolla (2005-06, 2007-09) New Yorkin kaupungissa Columbian yliopistossa, josta Haapamäki valmistui musiikin tohtoriksi (Doctor of Musical Arts) vuonna 2012. Haapamäen väitöskirjan ohjaajana toimi Fred Lerdahl 2010-2012. Haapamäki otti osaa sävellyksen ja musiikkiteknologian Cursus 1 -kurssille, tuutorinaan Grégoire Lorieux, IRCAMissa Pariisissa lukuvuonna 2012-13. Tällä hetkellä Haapamäki työskentelee vapaana taiteilijana ja asuu Helsingissä.


Sampo Haapamäen teoksia ovat kantaesittäneet International Contemporary Ensemble kapellimestarinaan Christian Karlsen, Serge Lemouton (tietokonemusiikin suunnittelija), Luca Bagnoli (äänisuunnittelija), Elisa Järvi (neljäsosasävelaskelpiano), Avanti! kamariorkesteri kapellimestarinaan Tomas Djupsjöbacka, Ensemble Musikfabrik kapellimestarinaan Christian Eggen, Paul Jeukendrup (äänisuunnittelu), Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Dima Slobodeniouk, Eun Joo Lee (viulu), Clement Marie (äänisuunnittelu), Juuso Nieminen (neljäsosasävelaskelkitara), Veli Kujala (neljäsosasävelaskelharmonikka), Tapiola Sinfonietta kapellimestarinaan Hannu Lintu, Helsingin kamarikuoro kapellimestarinaan Nils Schweckendiek, Marko Myöhänen, äänisuunnittelu, Insomnio kapellimestarinaan Ulrich Pöhl, Quatuor Diotima, Heikki Nikula (bassoklarinetti), Avanti! kamariorkesteri kapellimestarinaan Susanna Mälkki, Tapiola Sinfonietta kapellimestarinaan Baldur Brönnimann, Le Nouvel Ensemble Moderne kapellimestarinaan Lorraine Vaillancourt, NYYD Ensemble kapellimestarinaan Olari Elts, Hanna Kinnunen (huilu), Ensemble Nordlys, Susanne Kujala (harmonikka), The California Wind Orchestra kapellimestarinaan Les Lehr, UMO Jazz Orchestra kapellimestarinaan Kirmo Lintinen, Mikko Kauppinen (klarinetti), Aleksi Haapaniemi (marimba), Ville Hiltula (harmonikka), Janne Ikonen (kapellimestari), Pasi Hyökki (sopranista-baritoni), George Kentros (viulu), Hanna Korkeakoski (alttoviulu), Erkki Lahesmaa (sello), John-Edward Kelly (alttosaksofoni), Bob Versteegh (piano), Valtteri Malmivirta (pasuuna), ja Miika Jämsä (tuuba).


Lämpimät kiitokset tahoille, jotka ovat rahallisesti tukeneet Haapamäen toimintaa säveltäjänä vuosien varrella: Alfred Kordelinin rahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Luovan säveltaiteen edistämissäätiö (LUSES), Madetoja-säätiö, Sibelius-Akatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Suomen Säveltaiteen Tukisäätiö ry, Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto, Säveltaidetoimikunta (Taike), Taiteen edistämiskeskus, Taiteen keskustoimikunta.


Haapamäki on ollut mukana uusien neljäsosasävelaskelinstrumenttien kehittelyprosesseissa. Uusia neljäsosasävelaskelinstrumentteja ovat Veli Kujalan neljäsosasävelaskelharmonikka (keksinyt Kujala ja rakentanut Pigini), Juuso Niemisen neljäsosasävelaskelkitara (rakentanut Keijo Korelin), sekä Elisa Järven ja Sampo Haapamäen neljäsosasävelaskelpiano (rakentanut Otso Haapamäki Toholammilla, keksinyt E.Järvi & S.Haapamäki, tekninen konsultointi: Libero Mureddu). Kyseisissä neljäsosasävelaskelinstrumenteissa on pyritty mahdollisimman laajaan täysneljäsosasävelaskeläänialaan (24 säveltä per oktaavi) ja ergonomisuuteen.

© Saara Vuorjoki / Fimic 2011

© Sampo Haapamäki 2018

säveltäjä composer